Ilmaista apua PK-työnantajille

Vetovoima puhututtaa monia.
Valtio tekee paljon töitä sen eteen, että Suomi vetää puoleensa ja pitää tänne ulkomailta saatuja osaajia.
Eri toimialat ovat yhdistäneet voimiaan (katso esim. sähköalan hankkeet opiskelijoiden ja kuluttajien suuntaan).
Lisäksi yksittäiset työnantajat pienistä suuriin tekevät monenlaista oman vetovoimansa parantamiseksi.

Uusiksi mietitään vaihtoehtoja osaamisen kehittämiselle ja työntekijöiden palkkaamiselle (konsultit, freelancerit jne.).
Myös rekrytointikäytäntöjä arvioidaan uusiksi ja erityisesti kielitaitovaatimuksia harkitaan nyt monella toimistolla.
Lisäksi pitkäjänteisempää työntekijäkokemuksen kehittämistä muuttuvien odotusten mukaiseksi tehdään.
Eikä viestinnän ja markkinoinnin tarjoamia mahdollisuuksia tunnettavuuden lisäämiseksi ja mielikuvien muuttamiseksi ole unohdettu.


Apua monen muotoisten ja kokoisten haasteiden ratkomiseen on onneksi paljon tarjolla.
Ratkaisun ytimessä on osaaminen. Ja vetovoiman kehittäjien oman osaamisen kehittämiseen panostetaan nyt isosti.

Merkittävimpiin panostuksiin kuuluu TE-keskuksen vuoden 2022 aikana järjestämät IMAGO-koulutukset.
Maksuttomat valmennukset on tarkoitettu PK-yritysten johdolle ja HR:lle.
Kolmen iltapäivän aikana perehdytään työnantajakuvan kehittämiseen, rekrytointiosaamiseen ja monimuotoisuuden johtamiseen.
Valmennusryhmiä on useita ympäri Suomen ja ensimmäiset alkavat jo huhtikuussa.
Lue lisää IMAGO-hankkeesta täältä.

Lisäksi eri alueet kokoavat yhteen paikallisia työnantajia.
Yhdessä kehitetään niin osaamista kuin alueen vetovoimaisuutta konkreettisin toimenpitein.
Hyvä esimerkki on Keski-Pohjanmaan kasvua edistävä 3K-hanke, jonka Kokkolassa järjestetyssä teemapäivässä 7.4. Vetovoimatoimistokin oli mukana osallistujia valmentamassa.

Jos kaipaat apua organisaationne työntekijäkokemuksen tai työnantajabrändin rakentamisessa - katso täältä lisää tietoa palveluistamme ja porkkanakirja-opaskirjasta.

Edellinen
Edellinen

#porkkanakirjan 2.painos

Seuraava
Seuraava

Vetovoimasta artikkeli johdon agendalla 2022 -raportissa